Tunteiden vuoristorataa..

Terveppäs taas!

En oo ehtiny kirjoittelemaan, ku työt ja tanssit on vieny taasen aikaa. Töissä oon siis päiväkodissa, ja siellä saa kyllä hyviä nauruja päivittäin! Oon alle 3 - vuotiaden ryhmässä, jotka opettelee puhumaan, ja puhuukin sitten ihan hassuja. Elän ainaki kauan, ku oon tuolla töissää.. mitä nauramiseen tulee :) Aattelin tehä tämmösen tunnepostauksen minun tämänhetkisistä tunnetiloista.

Voisin ensin mainita onnellisuuden, ilon, naurun. Ensinnäkin; lapset on siitä ihania, että ne on niin rehellisiä. Ei ne osaa valehdella tai miellyttää, tai ei ainakaan kovin hyvin. Kerranki lauloin töissä "pikku kaaakkosen pooosti, postilokero..", kunnes eräs 2-vuotias neiti tulee keskeyttämään minut ja sanoo : "Jenni, minä laulan paljon paremmin".. ja kaiken huipuksi hän vai meni tyynesti jatkamaan leikkejään. Kiitos tästä. Tylytys. Lapsi-Jenni 1-0. Äänellään se variskin raakkuu ;) Nuita juttuja ois vaikka kuinka paljon, ja pitäiskin joskus tehdä sellainen "lasten suusta" - postaus! Töissä siis viihdyn ja tykkään olla! Iloiseksi minut tekee myös se, kun saa nähdä kavereita ja kuluttaa aikaa sohvalla hyvän ohjelman parissa. Nyt oon nähny yhtä minun kaveria, jonka kanssa oltiin teininä parhaat kaverit. On ollu tosi mukava viettää taas yhessä aikaa, mutten tiiä, saadaanko me koskaan meidän välejä ennalleen. Ainakin sitä helpottaa se, että ollaan nykyisin lähestulkoon naapureita :).

Seuraavaksi kerron vähän epätoivosta, stressistä.. mikä nyt ei oikein innosta. Tanssi on vieny aikaa, niinkuin kerroin. Nyt on vaan sellanen kausi, ettei mikään oikeen nappaa. Eilen oli kilparyhmän reenit, ja siellä käytiin tosi hyvä keskustelu muiden tanssijoiden kanssa.. oli jotenki huojentavaa kuulla, että muillaki on vähän fiilis maassa, mutta yhdessä sovittiin, että nyt annetaan ittestämme joka reeneissä yli 100 % ja panostetaan täysillä! Mää oon itte hidas oppimaan koreografiaa ja kotona kyllä reenaan, mutta voishan sitä tehä enemmänki. Nyt pitää skarpata! :) Tanssiminen on kyllä ihanaa puuhaa, mutten jotenki jänskättää jo etukätteen, kuinka tarkaksi tuo kilparyhmä ennen kisoja menee. En haluais tehä tanssista sellaista pakkopullaa, ku nyt se on sellaista, että nautin siitä.. nooh, aika näyttää. Välillä on sellaanen kunnon epätoivo, ku tekee tunnilla jotain, ja välillä tulee niitä onnistumisiakin. Onneksi sentään.

Sitten voisin puhua lässynläästä eli rakkaudesta, luottamuksesta, kunnioituksesta. Niin tosiaan, oon kertonu että seurustelen ja oon puhunu täällä aiemmissa postauksissa Mikosta. Selvennökseksi siis, että Mikko on tämä ukkeli, kenen kanssa ollaan avoliitossa ja kihloissa ja joskus naimisissa ja ja. Me alettiin yhteen syksynä 2005.. eikä tunnu yhtään siltä, että oltais seurusteltu jo 7.5 vuotta! huhhuh. Oiskait se aika jo vaihtaa?:D Monet saattaa luulla, että meillä menee huonosti, ku me kinastellaan vähän väliä. Me nyt vaan ollaan sarkastia ja auotaan toisillemme päätä... ja minä tykkään haastaa riitaa. Välillä keksin riitoja kyllä ihan pikkujutuista ja sitte ne paisuu, kunnes molemmat lopuksi vaan kattoo toisiaan ja nauraa, että kuinkas tyhmiä me taas ollaan :).

Palailen astiaan taas tässä kunhan ehdin. En vielä hirveän monelle oo tästä blogista kertonu, mutta jospa minä joskus uskallan "tulla kaapista ulos" ;)

Jenni