Tarina pienestä tytöstä

" Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,

ei pieni puu vielä myrskyä siedä.

Ole suojana pienelle suuri puu,

että pienellä juuret vahvistuu."

Meidän pieni vauva on jo kohdannut suuria puita, sillä hän aloitti elämänsä teho-osaston kautta. Nyt saatte kuulla tarinan pienestä tytöstä. <3 :)

Esikoisemme syntyi marraskuussa 2014. Saimme silloin pienen pojan, josta lisää täällä. Synnytys meni miten meni, ja ajatus toisesta lapsesta hieman hiipui. Päätin jo silloin, että mikäli saan joskus toisen lapsen, en tule sitä alateitse synnyttämään.

Noh, kuinkas kävikään. Elokuussa 2016 tein positiivisen raskaustestin. Vauvan laskettu aika olisi huhtikuussa 2017. Hui. Jännittävää :) 

Esikoisen aikana jäimme rakenneultran jälkeen seurantaan, sillä vauva oli niin pienikokoinen. Nyt ollessani uudelleen raskaana mietin, että jäisin mieluusti seurantaan jälleen. Oli jotenkin turvallista käydä 2-4 viikon välein ultrassa ja nähdä mitä pienelle kuuluu. Rakenneultrassa selvisi, että vauva on jälleen pieni ja lisäksi hänen vatsasta löytyi ylimääräinen kupla. Jäimme siis seurantaan.

Laskettu aika läheni, ja neuvolassa puhuin jo alusta asti siitä, etten haluaisi alatiesynnytystä. Missään vaiheessa kukaan ei ollut ajatuksiani vastaan, vaan minun mielipidettä kunnioitettiin :) Kävin keskustelemassa pelkopolilla ja sain ajan suunniteltuun sektioon. Huh, nyt voin hengähtää!

Emme kertoneet kellekään vauvan syntymäpäivää, emmekä myöskään sukupuolta. Meille sattui jo np-ultraan niin taitava ultraaja, että hän kertoi vauvan sukupuolen jo viikolla 11. En tosin uskonut, että meille syntyisi tyttö. Pieni tyttö, josta salaa haaveilin jo plussatestin tehdessäni <3 :) 

30.3.2017 se tapahtui. Suunniteltu sektio. Saimme pojan päivähoitopaikan kanssa sovittua, että viemme hänet aiemmin hoitoon, jotta ehdimme sektioon. Menimme Oyssiin perhosia vatsassa ja sektion toimenpiteet aloitettiin. Itse leikkaussali oli hyvin kliininen leikkausvälineineen ja suurine kirkkaine lamppuineen, mutta tiesin, että kohta saisin vauvan syliin joten se unohtui heti.

Vauva syntyi ilman komplikaatioita klo 9.09. Ensiparkaisu oli äkäinen ja hyvin äänekäs. Se on meidän vauva se. Muistan ihan ensimmäisenä kysyneeni että "onko se tyttö?" ja kyllähän se oli. Pieni ihana tyttö, jonka mitat olivat 3170 grammaa ja 50 cm. Sain tytön heti syliini ihastelua varten. <3

Sektio oli ihana. Voisin lähteä heti uudestaan! Paikalla oli henkilökuntaa ja koko ajan tiesin mitä tapahtuu. Kaikki meni niin kuin suunniteltiin. Todella hyvä kokemus.

Koska tytön vatsasta löytyi raskausaikana kupla, lähti hän suoraan sylistäni teho-osastolle lisätutkimuksiin. Tyttö oli teho-osastolla viikon.. Yöt valvoin ja itkin, sillä oli henkisesti rankkaa olla synnyttäneiden osastolla yksin, kun muilla äideillä oli vieressän vauvat ja minulla vain tyhjä peti. Pääsin onneksi vierailemaan tytön luona muutaman kerran päivässä oman voinnin mukaan. Kotiuduimme tervein paperein tytön ollessa 8 päivän ikäinen. Se hetki, kun kaikki letkut ja seurantalaitteet irroittettiin tytöstä oli jollakin tapaa hyvin merkittävä ja kaunis. Tyttö tuntui silloin vasta ihan oikealta vauvalta ja olin niin onnellinen, kun pääsimme vihdoin kotiin.

Nyt tyttö on pian 4 kk ikäinen ja on aikamoinen vekkuli. Jokainen käsien ulottuvilla oleva asia pitää laittaa suuhun ja heti kun näköpiiriin tulee joku, on hänelle näytettävä leveä hymy. Tyttö on ollut hyvin rauhallinen ja tyytyväinen vauva. Isoveli on ottanut pikkusiskon hyvin vastaan, eikä ainakaan vielä ole osoittanut mustasukkaisuutta. Ehkä sekin aika koittaa joskus :)

Me täällä nautimme pienestä neidistä ja olemme hyvin onnellisia. Elämä on tässä ja nyt. <3

- Jenni -

Minä olen nyt äiti.

Hurjaa. Tuntuu oudolta kirjoittaa tuo otsikko. Äiti. Se minä olen.

Meidän pieni paketti syntyi 28.11.2014 klo 2.03. Synnytyksestä en aio täällä pahemmin kertoa, muuta kuin että se oli nopea. Synnytyksen lopuksi jouduin suoraan leikkaussaliin, mikä oli vähemmän mukava kokemus. Nyt kuitenkin kaikki kunnossa ja oma pieni tuhisija kainalossa. <3

Itse raskausaika oli minulle henkisesti raskasta aikaa. Rakenneultrassa heinäkuussa saimme kuulla, että meille tulee pieni vauva. Verikokeiden perusteella voi syntyä ennenaikaisesti, ja olihan niitä muitakin riskejä, mitä en halua tässä alkaa sepostelemaan. Lisäksi vauvallamme oli täysin suora napanuora ja virtaukset olivat koholla. Jäimme seurantaan.

Minulle, tälläselle tunteelliselle otukselle tuo oli aika paljon. Emme edes tienneet, onko meidän lapsi elossa ja syntyykö se milloin. Pelossa eläminen ei ole mitään mukavaa.

Kävimme ultrassa säännöllisesti ja loppua kohden käynnit tihenivät. Lopuksi raskaus käynnistettiin sikiön pienen koon ja liikeiden vähenemisen vuoksi.

Syntyessä viikkoa ennen laskettua aikaa meidän pieni painoi 2790 grammaa ja oli pituudeltaan 47 cm.

Kuvassa lähes heti synnytyksen jälkeen. Haukotuttaa! :) <3

Mutta niin. Oli minulla ihan tässä asiaakin. Mahan kommentointi. Ette usko, kuinka ärsyttävää ja raskasta on kuulla että "onpa sinulla pieni maha". Minullahan ei tosiaan maha kasvanut paljoa koko raskausaikana, johtuen sikiön pienestä koosta.

En tahtonut kertoa seurannasta ja mahdollisista riskeistä koko kylälle ja kaupungille, joten kerroimme Mikon kanssa vain läheisille. En halua selitellä kaikille ja vastata jokaisen kysymyksiin ja ihmettelyihin. En vain jaksaisi.

Silti ihmiset. Mikä oikeus naista on arvostella, kun hän on raskaana? Mikä oikeus on ihmetellä mahan kokoa? Olen keskustellut tästä asiasta kavereiden kanssa, sekä muutamilla mammapalstoilla ja myös toisesta ääripäästä löytyy kommentteja. Ne raskaana olevat, joilla on ollut iso maha, ovat kyllästyneet, kun ihmiset kyselevät "onko sulla kaksoset tulossa, pitäskö rajottaa syömistä jne".

Minua sattui koko raskausajan ne ihmiset, jotka ihmettelivät, että onpa mahani pieni. Teki mieli huutaa että "no anteeksi kun minun sikiöllä ei oo siellä kaikki hyvin ja emme edes tiedä, syntyykö se elossa!". Kerran yksi nainen sanoi minulle "onpa pieni maha, eihän tuolta voi tulla mitään" ja naureskeli päälle. Hehheh. Olipa hauska vitsi. Ihan niinkuin ei itse tietäisi, että kaikki ei ole hyvin, vaan toisten pitää vielä muistutella siitä.

Tämän vuoksi en raskauden loppuaikana halunnut oikein käydä missään, paitsi läheisten luona, jotka tilanteesta tiesivät. Muutaman kerran näin tuttavia kaupassa ja he kommentoivat " Mitä, laskettu aika parin viikon päästä, ei kyllä uskoisi! Oletko ihan varma?".

Töissä yksi äiti sanoi minulle että "onpa sinulla Jenni ihanan muotoinen tuo maha. Ihanan pyöreä". Minulla tuli itku. Mitään noin kaunista en ollut mahastani kuullut silloin pitkään aikaan. Sain aina vain kommentteja siitä, kuinka se on pieni, enkö syö tarpeeksi, miksei se kasva jne.

Vinkiksi siis teille, jotka joskus näette raskaana olevan ihmisen. Ette voi tietää, millainen raskauden kulku on ollut. Miettikää, mitä sanotte. Toki onhan meitä erilaisia ihmisiä.. kaikki eivät ole kuin minä, ja ajattele näistä asioista kuten minä.

Nyt nautin äitiydestä. Nautin perheestä. <3

Jenni