perjantai 13. joulukuuta 2013

Homemade french fries

Huomattii Mikon kans, että meillä on jääkaapissa lähes 5 kiloa perunaa. Mietittiin siinä, että mitäs niistä voi tehä. Oon aina halunnu kokkeilla tehä itte ranskalaisia ihan alusta lähtien.. siitä se ajatus sitten lähti :)

Googlasin ohjetta ja löysin jonku Ramsayn reseptin, jota vähän sovelsin.

Tässä siis kotitekoiset herrrkulliset ranskikset A`la Jenni:

 1. Pilko haluamasi määrä perunoita ohuiksi siivuiksi (noin sentin paksusia). Jätä perunoihin kuori päälle, jos tykkäät! Laita samalla uuni päälle 220 asteeseen.

2. Keitä perunoita kattilassa suolavedessä noin 5 minsaa, niin, että niistä menee hieman haarukka läpi. Sen jälkeen kumoa perunat talouspaperille ja anna niiden kuivua.

 3. Laita ranskikset leivinpaperille ja kaada päälle oliiviöljyä/rypsiöljyä reilusti. Mausta haluamallasi tavalla, itse laitoin suolaa ja grillimaustetta. Pyörittele ranksiksia niin, että jokaisessa on noin suunnilleen saman verran mausteita ja öljyä. Paista 220 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes ranskikset alkaa jo hieman ruskestua ja näyttää hyvältä.

Huom! Tarkkaile öljyä että alkaako se kovin savuamaan ja palamaan..

4. Ota ranskikset uunista ja anna kuivahtaa hetki talouspaperin päällä. Sitten vain nauttimaan! Mulla näihin tuli vähän liikaa suolaa, mutta eikö se oo vaan rakastuneen kokin merkki?

Mutta vähänkö hyviä. Teen kyllä uudestaan. Hakkaa kaupan valmisranskikset 100-0.

Huomenna on Mikon valmistujaisjuhlat ja minä tilasin sille lahjan jo tän kuun alussa. Sen nettipuljun mukaan sen piti tulla kuudessa arkipäivässä, mutta ei oo tullu! Paskan möivät!

Jenni



2 kommenttia: