perjantai 29. syyskuuta 2017

".. ja banjot soi!" Lommailua kesällä 2017

Moikka!

Tänä kesänä me ollaan nautittu viileämmästä kesästä. Itseasiassa toivoinkin viileää kesää, sillä vauvan kanssa olisi hankala olla jos on tukalan kuuma. Eli kyllä, minun vuoksi ei ollut kunnon hellekesää. Anteeksi! ;) Hallitsen siis muummuassa sään.

Mikon kesäloma ajoittui elokuulle, joten silloin oli hyvä lähteä koko perheen kera reissuun :) Poika toivoi kovasti pääsevänsä muumimaailmaan, joten sinne siis!

Tässä kuitenkin pari vinkkiä:

1. Jos lapsesi jännittää uusia asioita, hänelle ehkä riittää alkukesästä maininta siitä, että menemme muumimaailmaan. Yksi maininta.

2. Sitä ei tarvitse hehkuttaa ja hokea koko kesää.

3. Ei, vaikka tulee vieraita. "Noh, T, mihin me mennään kahden viikon päästä??"

4. "Kerroppa mummulle mihin mennään viikon päästä!"

5. Jos lapsesi jännittää vatsalla, on luvassa pieniä yllätyksiä monta kertaa päivässä.

6. Pienet yllätykset haisee ja niitä tulee paljon.

7. Mitä lähemmäksi reissu tulee, sitä enemmän niitä yllätyksiä tulee.

8. Kun vihdoin pääsemme muumimaailmaan, elä vie lastasi heti keskelle satuhahmoja ja hälinää.

9. Ei, vaikka siellä olisi juuri Pikku myy ajattamassa Haisulia, Viljonkka lapsineen, muumiperhe hyppelemässä, Nuuskamukkuinen laulelemassa ja Nipsu pällistelemässä.

10. Siinä voi käydä niin, että ensimmäinen paikka minkä lapsesi haluaa nähdä on vessa.

Että semmoista. Opimme pienestä pojastamme sen, että hän jännittää uusia asioita paljon. Ja tottakai, onhan muumit jänniä. Isoja valkoisia olentoja, jotka eivät edes puhu mitään! Onneksi kaikki oireet loppuivat kuin seinään tuon vessareissun jälkeen ja pääsimme nauttimaan muumimaailmasta alkujärkytyksen jälkeen :)

Toki pojan mahakivuille ja haiseville yllätyksille löytyi muukin syy, sillä oireet alkoivat muutama päivä reissun jälkeen uudestaan. Raukka on allerginen tuoreille mansikoille! Lääkäri tosin sanoi, ettei pelkästään mansikka ole missään nimessä syypää, sillä olimme tajunneet jättää sen pois jo hyvissä ajoin ennen reissua. 

No mutta joo, pienistä mahapuruista huolimatta meillä oli ihana reissu. Tässäpä vähän kuvia!

Ryhmä rämä lähdössä reissuun!

Majoituimme Tampereella. Huoneisto oli aivan huippu!

Pakko lisätä: huomaa Mikon asettelemat sukat sohvan reunalla. En ymmärrä miten se aina ehtii! Otin tämän kuvan heti ku päästiin sisään :D

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme kohti Linnanmäkeä. Tampereella satoi vettä, mutta mitä lähemmäksi Helsinkiä ajoimme, sitä selkeämmäksi sää muuttui. Perillä paistoi aurinko :)

Aamupalalla :P


Linnanmäellä riitti kierreltävää :)

Nykyään ollaan ihan volvo-miehiä!

Mehevää!

Juna kiinnosti kovasti ja sinne ei saanut mennä aikuiset mukaan. "Minä meen ykkin!" 


Nyt nukkumaan huoneistolle!

Seuraavana päivänä vuorossa oli se odotettu muumimaailma. Matka sinne kesti kauan, sillä meillä piti pysähtyä vähän väliä vessareissulle. Voi pientä kuinka hänellä jännitti! 

Ensikohtaaminen. Bonjour!


Muumimamma esitteli laukkunsa sisältöä

Hirviö tuli moikkaamaan!

Neiti pääsi Niiskuneidin sängylle :)

Muumimamman hillokellari. Noms noms!

Muumipapan hatun testausta. Aivan hyvä!


Onnellinen poika lähdössä ostosten kanssa huoneistolle. Mukaan tarttui muumi-tussit sekä uudet leikkikaverit muumitaloon; Haisuli ja Pikku Myy :)

Muumimaailman jälkeen matkasimme jälleen Tampereelle. Automatkoilla ihastelimme maisemia ja kurkkasimme lorupussiin, luimme kirjoja, lauloimme, höpötimme ja pienimmät ottivat päiväunia.

Suomi 100 - juhlavuoden kunniaksi oli hienoja heinäpaaleja :)

Miina ja Manu - kuuntelukirjat olivat loistavia!

Nukuimme Tampereella huoneistossa vielä yhden yön ja aamulla suuntasimme kohti Jyväskylää. Poitsu sai toivoa minne mentäisiin, ja lähdimme Hoploppiin. Olipa kiva nähdä uudistunut Hoplop! Itseasiassa aika samankaltainen kuin Leon leikkimaa.


Hoploppiin mennessä laulelin sitä "Sä sanot hop, mä sanon lop..." Tai mikä lie Hoplopin tunnuslaulu ja miten lie meneekään! Poitsu sitten lauleskeli sitä omilla sanoillaan:

"Tä tanot hei,
mä tanon EI!"

Käyhän se toki noinkin :D


Iskä halusi pysähtyä ja näyttää poitsulle vaskikellot, koska on itsekin pienenä ne isänsä kanssa käynyt katsomassa ♥ :)

Kävimme myös Kuusamon suurpetokeskuksessa ukin ja mummin kanssa. Havaitsimme jälleen oman typeryytemme. Veimme meidän jännittäjäpojan katsomaan karhuja. Hyvä äiti, hyvä isä! Arvatkaa jännittikö? :D

Poitsu tykkäsi paikan poroista, ilveksistä ja ketuista. Karhut oli jänniä ja haisikin pahalle! 


Siellä se Juuso on!

Lisäksi kesäämme kuului paljon kyläilyjä, leikkejä ja pieniä hetkiä joita on ihana muistella jälkeenpäin :)

Pöllömäistä syksyä!

Terkuin Jenni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti