maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulu ja vähän parempi uudenvuoden reissu!

Moikkamoi!

Tänä jouluna tehtiin jälleen se perinteinen "paikasta A paikkaan B" - joulu. Kierreltiin ympäriinsä kaikki mummolat ja isomummulat läpi. Huh. Joskus vois olla mukava kokeilla rauhallista joulua, jossa ei ajeltais tienpäällä koko ajan! Toisaalta mikään ei voita perheen ja sukulaisten näkemistä pitkästä aikaa :)

Oltiin aattoilta minun vanhempien luona. Poitsu oli ollut muka meistä kaikista kiltein ja sai kamalasti paketteja. Lemppari taisi olla traktori ja peräkärryllinen eläimiä. Se kuljettaja-maajussi-mikälie kuullostaa tosin siltä, että olisi vetänyt vähän muutakin kuin peräkärryä :D Lisäksi tuossa sattui olemaan joku kosketushäiriö (ja minä fiksu en säilyttänyt kuittia) tai sitten minä olen tyhmä jos en tiedä että traktorin töötti ääntää kuten lehmä.. ;)

Sain ihania lahjoja, kiitos kaikille tontuille! <3 Oli myös kiva lahjoja antaessa huomata, kuinka paljon iloa ne sai aikaan. :)

Tänä vuonna tein myös itse elämäni ensimmäisen kinkun. Olipa muuten hyvvää! Vaikka kestikin ihan tuhottoman kauan kun jostakin sain päähäni, että mitä alhaisempi lämpötila, sitä mureampi kinkku. Ens kerralla laitan uunin heti 300 asteeseen ja paistan tunnin! Bueno! :D


On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen... :) 


No, sitten siihen vähän parempaan uudenvuoden reissuun. ;) Olimma minun liiton mökillä Iso-Syötteellä ja meitä oli aivan loistopoppoo. Lähdettiin itseasiassa sellaisella porukalla, ettei ole koskaan ennen oltukaan. Kannatti! Mukana oli siis minä, Mikko ja meijän poitsu sekä yli 10 vuoden takainen ystäväni miehensä ja heidän hurmuri 7kk poitsunsa kanssa ^^

Me syötiin hyvin, miehet lasketteli, naiset lenkkeili ja ammuttiin me muutamat raketitkin. Pienillä oli peltorit korvilla ja hommattiin niille myös suojalasit. Ne tosin oli meijän poitsun mielestä ihan tyhmät, ja lensivät kaaressa maahan. Mahtava reissu kaiken kaikkiaan! Harmillista kyllä, me ei ehditty pelaamaan yhtään lautapelejä. ;) (Siinähän saattoi käydä niin, että allekirjoittanut hävisi kaikki pelit, mutta en usko niin käyneen!)

Talvi <3

Raging Chewbacca - osa1 ;)


Vuonna 2016 minä lupaan:

- Ajatella itseä enemmän
- Liikkua enemmän
- Nähdä ystäviä
- Poistaa itseni facebookista häiden jälkeen. Sometan ihan liikaa. :)

Vuodelle 2016 minä toivon:

- Terveyttä
- Uusia kokemuksia
- Kasvamista yhä enemmän paremmaksi vanhemmaksi :)
- Mieleenpainuvia muistoja <3

Kohta on meidän häät, ja tuntuu että kaikki on aivan kesken. Tää seuraava kuva kuvastaa aika hyvin tän hetkistä olotilaa :D


Hyvää uutta vuotta kaikille!

Terveisin Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti