lauantai 21. syyskuuta 2013

Postia kaukaa osa 3

Hei!

Tällä viikolla tipahti postilaatikkoon taasen odotettu kirje. Aikaisemmat postaukset aiheesta löytyy täältä :)

Itse asiassa meidän muuton takia yksi kirje on jäänyt kuulemma matkalle, mutta Worldvisionin toimistosta lähetetään kyseisen kirjeen kopio piakkoin. Tämä nyt postissa tullut paketti oli vuosikirje, jossa on uusin kuva kummilapsesta, sekä vuoden kuulumiset.

Oikeastaan vuosikirjeessä tullut kuva on ensimmäinen kuva A:sta, jonka olen saanut. Olen toki kummipaketin mukana saanut sen esittelykortin, mutta nyt tuli ihan oikea valokuvakin. Kuvassa seisoo reipas pikkuneiti, joka katselee muiden touhuja hieman mietteliäänä. Päällään hänellä on vihreä mekko ja jalassa sandaalit. <3

Vuosikirjeessä me kummit saamme aina tietää vuoden kuulumiset, koulumenestyksen, terveydentilan jne. Nyt kirjeessä kerrotaan, että A:lla menee ihan mukavasti ja hän on terve. Lempiajakseen hän kertoo joulun, koska silloin saa syödä lihaa (miettikää, kuinka suuri asia!) ja hän haluaisi isona olla lääkäri. ^^

A:n lempieläin on vuohi ja lempiväri on punainen. Lisäksi hän on halunnut kysyä meiltä, että milloin me nähdään! Voi että kun oisi mahtavaa nähdä joskus. :)

Terkuin Jenni

2 kommenttia:

  1. Varmasti ois mukavaa teillä joskus nähä tuo teiän kummilapsi :-) Mukava postaus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kummimatkalle lähössä heti jos vain pääsee. :)

      Poista